Ajankohtaista / Coming soon...

These plays and projects are on or coming soon!

"Minna Canthin" puhe vappuna Kuopion torilla 1.5.2026

Hyvää vappua hyvät ihmiset, opiskelijat, työläiset, työttömät, kauppiaat, päättäjät, kulttuuriväki, kaikki! Happy May Day!

Suomessa vietetään tänä vuonna merkittävää äänioikeuden ja demokratian juhlavuotta. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus täyttää 120 vuotta. Suomen naiset saivat ensimmäisenä Euroopassa äänioikeuden vuonna 1906. Samalla sallittiin naisille myös oikeus asettua ehdolle vaaleissa. Vuonna 1907 eduskuntaamme valittiin ensimmäiset naisparlamentaarikot. Kunnallisessa päätöksenteossa uudistus tehtiin kymmenen vuotta myöhemmin. Hyvä Suomi!

Minä en ehtinyt äänioikeuden saapumista nähdä, lepäsin tuolloin jo Kuopion isolla hautausmaalla. Olin kylläkin ajamassa äänioikeusasiaa, olin yksi heistä. Olen Minna Canth, kuolin vuonna 1897 sydänkohtaukseen, 53-vuotiaana.

Henkilöbrändini on melko väkevä ja ansioluettelosta löytyy monenlaista hybridiosaamista. Minusta on tehty muutamia patsaita ja muutamasta kaupungista löytyy katukin minun nimelläni. Kuopiossa - by the way - on pisin Minna Canthin katu. Kirjallisuutta ja kirjoituksia tuli laadittua ammoin kaikilla mausteilla. Kaikki eivät tykänneet. Monet kyllä. Suomen Kansallisteatterissa on meikäläisen reliefi. Aleksis Kiven kuva on siinä vieressä. Täälläkin kaupunginteatterissa on meikäläisen mukaan nimetty näyttämö. Jonkinlaista jälkeä on siis tullut maailmaamme jätettyä.

Ehkäpä siksi sain kutsun saapua vappupuhujaksi tänään, kuka tietää. Tai ehkäpä torille haluttiin jotain klikkiotsikkosisältöä, kenties, niinkö? Kiitos kutsusta. Klikkiotsikon tulette saamaan. Sehän on tätä päivää. Haukkana saalistetaan klikkiotsikkoainesta ja niiden pohjalta syntyy journalismin sisältö. Ja mehän klikkailemme - ja vaikutamme samalla siihen mitä luemme. Ja samalla vaikutamme siihen mikä jää kansalta näkymättömiin. Kuulin esimerkiksi, että vammaisista tai kulttuurista kertovia kirjoituksia klikataan vähän ja juuri siksi niihin ei media käytä aikaansa.

Jaan tänään puheeni kolmeen osaan. Osat ovat: 1. Eteenpäin 2. Käsi sydämelle. 3.Yhteistyö Ja aivan lopuksi journalistit saavat klikkiotsikon. Tai oikeuden päättää, menevätkö klikkiotsikkoansaan vai kuulevatko aidon viestin rivien välistä.

1. Eteenpäin. Kaivelin papereita ja löysin 140 vuotta vanhan kirjoitukseni. Lainaan siitä tähän lyhyen jakson:

Levottomuudella jo moni isänmaan ystävä kysyy: Tähänkö se loppuikin? Kuivaako kaunis taimi kasteen tai ravinnon puutteessa ja vaipuuko Suomi jälleen uneen? Ehkei sentään! Nyt alkaa taas uusia toiveita jo herätä! Ne ovat ajan polttavia kysymyksiä kautta koko avaran maailman. Pysähdymmekö tienhaaraan vai uskallammeko eteenpäin mennä? Näyttäköön Suomen kansa, että esi-isäin henki siinä vieläkin elää, että sillä on voimaa, jota se käyttää tahtoo edistymisen ja kaikenpuolisen vaurastumisen hyväksi. (…) Näyttäköön nykyinen sukupolvi, että sekin pystyy velvollisuuksiaan täyttämään. Ei tämä aika vaadi meiltä verenvuodatusta, mutta henkisten ja ruumiillisten voimain käyttämistä se vaatii. Työtä se vaatii ja ahkeruutta joka alalla, joka haaralla. Aineellinen vaurastuminen kysyy paljon voimia, siveellinen ja henkinen edistyminen samoin. Ja nyt, juuri nyt on työn aika. Jäljellä olemme muista kansoista, täytyy rientää, että saamme heidät kiinni. Köyhempi on meidän maamme kuin muut Euroopan maat. Kysymys on: kuinka pääsemme aineellisessa suhteessa heidän rinnalleen? Kuinka on taloudellinen tila Suomessa järjestettävä, että se tulee terveelle ja tukevalle pohjalle, että kaikki kansalaiset saavat tilaisuutta työhön ja työn kautta tarpeellisen elatuksen. Ja taloudellista tilaa järjestäessä ei ole silmällä pidettävä ainoastaan nykyisen sukupolven edut vaan myöskin niiden, jotka meidän jälkeemme tulevat. Tähän kaikkeen vaaditaan vireyttä ja tointa, vaaditaan myös avaria näköaloja asioita oikein käsittämään.

Mutta vaikka aineellinen perusta on kansallisen edistymisen ensimmäinen ehto, ei siitä kuitenkaan kaikki riipu. (…) Samoin kuin ruumiin jäsenet kuihtuvat, ellei niitä käytetä, samoin on henkistenkin voimain laita. Kuta enemmän ajattelemme, tutkimme, luemme ja mielipiteitä keskuuselämässä vaihdamme, sitä selvemmin opimme velvollisuuksiamme ymmärtämään ja sitä enemmän henkemme kasvaa ja varttuu, sitä enemmän saamme myöskin kykyä niitä täyttämään. (…) Parantakaamme yhteiskunnan olojamme siihen suuntaan, ettei ketään sorreta, vaan kaikkia autetaan ihmisellisiin oikeuksiinsa, autetaan vapauteen ja valoon. Tapio 1886:30

Mitä tekee nykyinen sukupolvi kansansa tulevaisuuden eteen? Täyttääkö sekin tehtävänsä, ansaitseeko sekin kiitollisuutta tulevilta sukupolvilta niin kuin esi-isät ovat meidän kiitollisuuttamme ansainneet? Onko nykyisellä sukupolvella kuntoa niiden velvollisuuksien täyttämiseen, joita nykyinen aika sille eteen asettaa? Pystyykö Suomen kansa kulkemaan niitä teitä, joita jalot henget ovat sille raivanneet, vai tahtooko se olla vanhoillaan, tahtooko se rauhassa nukkua henkisen kuoleman unta? Tapio 1886:29

2. Käsi sydämelle. Hyvät aikuiset, katsokaamme peiliin. Olemmeko me tehneet kaiken voitavamme yhteisen hyvän saavuttamiseksi? Olemmeko me ryhdikkäästi tukeneet toisiamme ja kantaneet oman korren kekoon? Mitä meille tarkoittaa kohtuus? Mikä meille riittää? Mihin käytämme rahamme ja aikamme? Millaiset addiktiot meitä riivaavat? Kuinka pitkään luonto sietää, kestää ja jaksaa kantaa meitä, itsekkäitä ihmisiä? Olemmeko yksilöllisyyden nimissä kadottamassa yhteisöllisyyden ja terveen empatian?

Nuorisobarometrin tuloksia tutkaillessa esimerkiksi nuorten kanssa paljon on kohdattavaa. Nuorten täytyy tuntea itsensä merkityksellisiksi, heille on annettava työtä ja tulevaisuususkoa. Heidän kysymyksiinsä ja hakemuksiinsa on vastattava, heidät on noteerattava ja heitä on haastettava. Lapsia ja nuoria on kuultava ja heille tulee asettaa rakkaudelliset rajat. Tulee antaa tilaa ja ääni. Hyvä esimerkki lasten äänestä on esimerkiksi Good Game -teatteriteos, joka pohjautui 98 % lasten omiin teksteihin kaveruudesta. Tuhannet koululaiset näkivät kuopiolaisen kantaesityksen, joka jalkautui alakouluihin. Kaveruutta kouluihin -kokonaisuus valmistui järjestöjen, koulutoimen ja kaupunginteatterin yhteistyönä. Esimerkillistä työtä. Valtava ponnistus yhteisöllisyyden eteen. Kiitos Good Game.

Hyvä vappuväki. Kaikkien ongelmien ratkaisuihin ei tarvita rahaa tai diagnooseja. Kaikkiin pulmiin ei vaadita lääkereseptiä. Medikalisaatio on yksi aikamme vitsaus. Rahapuheen kapeus toinen. Sohva, nojatuoli ja sänky ovat liikkumattomuutemme ja heikon peruskuntomme keskeisimmät taustavaikuttimet. Ihminen on muutakin kuin päänkantoteline. Vaikka olemme vapaa maa, tarvitsemme aikaamme normeja ja osallisuutta. Kaverista pitää välittää ja olla kiinnostunut. Uskallatko katsoa vieressä kuuntelevaa vierasta ihmistä silmiin ja sanoa "hei, hauskaa vappua sulle"? Sitä kutsutaan kommunikaatioksi.

Käsi sydämelle täällä torilla: kuinka moni voisi elää kaksi viikkoa ilman sähköisiä laitteita, internetiä tai sosiaalista mediaa? Kaksi viikkoa elämästä ilman ruutua? Meistä on tullut orjia. Olemme tökkäämisen ja tiktokkaamisen orjia. Uskallamme metelöidä verkossa, mutta liian harvoin kokoonnumme toreille kasvokkain keskustelemaan. Olemme saavuttamisen ja reaktiivisuuden talutusnuorassa sätkiviä koe-eläimiä.

Samaan aikaan mediakasvatuksen tila sivistysvaltiossamme rapautuu. Tämä kehityssuunta ei tue kansallisia eikä eurooppalaisia tavoitteita medialukutaitojen edistämisestä. Suomesta on loppumassa mediakasvatuksen korkeakoulutus tässä ajassa, joka huutaa välittömiä sääntöjä ja ratkaisuja koukuttavaan disinformaatiotulvaan ja medialukutaidon parantamiseen. Nimittäin Taide- ja kulttuuriviraston tuoreen selvityksen mukaan mediakasvatusta ei voi vuodesta 2027 alkaen enää opiskella pääaineena suomalaisissa yliopistoissa, ja lähes kaikki sivuainekokonaisuudet on lakkautettu. Pienellä kansalla ei ole varaa tähän. Pienellä Suomen kansalla ei ole varaa tyhmistyä.

Päinvastoin. Paljon on tehtävää median ja ruudun isännöimässä arjessamme. Aivoterveyttä on edistettävä. Vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä on lisättävä! Ikärajatonta osallisuutta on kohotettava kaikin mahdollisin keinoin! Mielikuvittelua, ilmaisua ja kekseliäisyyttä on ruokittava! Savolaisesta luovasta hulluudesta ja uteliaisuudesta on tehtävä vientituote, josta ammennamme rohkeasti aineetonta pääomaa.

3. Yhteistyö. Vappupuheissa toivottavasti toistuu tänä vuonna useasti sana "yhteistyö". Sitä me tarvitsemme tänään enemmän kuin koskaan. Suomessa on monipuoluejärjestelmä. Onneksi. Pitäkäämme huolta demokratian toteutumisesta. Se ei ole päivänselvyys. Äänestäminen on meille perusoikeus. Suomalainen päätöksenteko ei saa olla henkilöbrändin pönkittämistä, omaan napaan tuijottelua, taskubiljardia tai valtapeliä. Sen tulee olla aktiivista ja aitoa yhteisten asioiden hoitamista. Siihen luotan. Yhteistyön kautta meistä tulee voimakkaampia ja yhdessä olemme enemmän. Ainoastaan pitkäjänteisellä työllä saamme maamme asioita eteenpäin. Ahneus ja oman edun tavoitteleminen ei ole ok. "Me, myself and I" -ajattelu eli savolaisittain minä ite -metodi on myrkkyä.

Paljon on tehtävää. Työ on murroksessa ja rakenteita uudistetaan. Muutos on aina mahdollisuus, vanhaan ja toimimattomaan ei pidä rakastua. Saavutetut edut saattavat olla murenemassa. Kortta kekoon, ihmiset. Meitä kaikkia tarvitaan ja kaikkien hyvät ideat ovat arvokkaita. Kuten kaikki tiedämme, ulkomailla diktatuuri ja vallan keskittyminen kahjoille johtajille heilauttelee meitä kuin kaarnalaivaa Itämerellä tai Atlantilla. Tavan kansalaisen on oltava tarkkana jopa globaalilla tasolla, missä valtaa käytetään ja mihin suuntaan meitä pieniä ihmisiä koukuttavasti houkutellaan. Kuitenkin kannattaa muistaa: juuri meidän pienten ihmisten joukko tekee koko ajan valintoja, jotka ohjaavat suurempia voimia: Ostammeko kotimaista ruokaa, valitsemmeko kivijalkakaupan vai ulkomaisen verkkokaupan, valitsemmeko auton vai polkupyörän, jne… 

Hyvä kuulija. Seuraa tärkeä kysymys: Mistä sinä haaveilet? Tavoitteita tulee asettaa. Mistä siis haaveilet? Aseta itsellesi pieni tai suuri haave. Tai molemmat. Haaveet vievät meitä eteenpäin. Antavat syyn herätä aamuun. Mistä Minna Canth tänään haaveilee? Pohjois-Savon sairastavuuden laskusta. Väkivallattomasta maailmasta. Korkeasta sokeri- ja rasvaverosta. Taiteen ja kulttuurielinvoiman potentiaalin kohottamisesta. I also dream that beautiful Lakeland-Finland would become a big reason to travel here. Unelmoin Kalpan naisten joukkueen valoisammasta tulevaisuudesta…Haaveilen myös estetiikasta ja kauneudesta. Ja siitä tulee mieleeni…

Lopuksi lupaamani klikkiotsikko: Kaupungin päättäjät! Lopetetaan jahkailu vihdoin: Lopetetaan Kuopion turhien tönöjen suojelu! Barsonkulma ja sen viereinen tyhjä homepäiväkoti heti matalaksi! Vanha keltainen Yhteiskoulu purkuun! Niin, vaikka olin koulua perustamassa! Mutta se joutaa maan tasalle, sehän on tyhjä. Ja entäs Kanttila, tuo häpeäpilkku ja riidan aihe! Meikäläisen vanha firma ja koti. Purkuun ja pois silmistä! Siitäkö uusi yhteisöllinen keskus, tieteen ja taiteen residenssi, pah! Ja huoneet nimettäisiin muka Minna Canthin lasten mukaan, naurettavaa! What a joke!

Vanhat rakennukset heti pois katukuvasta. Ainoastaan television Huvila ja huussi -ohjelmissa vanhoja torppia osataan pelastaa, sehän tv-fiktiota kaikki! Ja entäpä Niiralankulman käkikellotalojen kulttuuriteko, siitä saneerausprojektista ei missään nimessä kannata ottaa mallia vanhain rakennusten uusaukseen. Estetiikka unholaan! Mitä näitä vanhoja muistelemaan! Tuleehan uusia Minnoja ja influenssereita! Minnan ja Kanttilan voi myydä Jyväskylään tai Tampereelle!

Snellmanin kotimuseokin on auki vain yhden päivän vuodessa. Pois ja purkuun! Ja nämä Väinölänniemen huvimaja-pussauskopit. Kuka tänä aikana enää treffailee livenä? Pois pois! Maali hilseilee. Rumia ja vaarallisia ovat. Ja käyttöä vailla. Kuopion VR:n konepajasta on turha haikailla Porvoon Taidetehtaan tahi Pieksämäen veturitallien tyyppistä kokonaisuutta. Pois pois vähäpätöiset kurjat tönöt! Elämmehän vuotta 2026 ja onhan Kuopio paljon suurempi kuin Porvoo tai Pieksämäki! Tilalle meille tänne lisää saksalaisen suursikalan näköisiä ulkomaisia liikerakennuksia, korkeita kovan rahan migreenitaloja ja mikäli suinkin mahdollista, lisää myös varalaskeutumispaikkoja hävittäjille. No niin, saiko media nämä kirjattua ylös? Hyvä. Minä lopetan pian ja lähden. Munkkikahville.

Hyvää vappua hyvät ihmiset, kuopiolaiset, turistit, muualta tulleet kuulijat! Hyvää vappua lapset ja nuoret, aikuiset ja eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, työlliset ja työttömät, tieteen ja taiteen edustajat, maahanmuuttajat, päättäjät ja vallankahvassa olevat, hauraat ja vahvat ihmiset. Pidetään huolta toisistamme. We are all equal and precious! Kiitos.

kirjoittaja: Virpi Rautsiala

ps. Minna Canthin kielitaitoon englanti ei varsinaisesti kuulunut, hän puhui suomen lisäksi ruotsia ja luki sujuvasti mm. saksaa. Nykyaikaan sovellettuna lisäsin puheeseen hitusen englantia kansainvälisiä asukkaitamme torilla ajatellen.

Puheeni Kirjakantti - kirjallisuusfestivaalin avajaisissa 10.11.2025 Palad showroom 

Rakkaus nopeassa ajassamme 

Hyvät kuulijat. Kiitos kutsusta. Puhun ajasta ja festivaalin Rakkaus-teemaa mukaillen mielelläni myös rakkaudesta.

Tutkimusten mukaan ihmispuheen nopeuden kasvu on toisen maailmansodan jälkeen erittäin suuri. Kuitenkin aito ihminen jää auttamattomasti kakkoseksi verrattuna äänikirjojen ja podcastien nopeutusnappulan kautta artikulointiin tai tekoälyyn, jonka en kuule hengittävän lauseiden välillä lainkaan.

Konekivääripuhe, nopea vuorovaikutus, tiivistäminen ja kiteyttäminen on ajan trendi ja taitolaji. Pitkät jorinat väsyttävät.

Voisimmeko myös rakastaa nopeammin? Onko maailmassamme primitiiviselle rakastamiselle tai rakastumiselle kylliksi tilaa ja aikaa?

Toisinaan näyttää siltä, että tänään kannattaa panostaa tykkäykseen, tökkäykseen, tägäykseen, sydänhymiöihin, nopeaan herkkuun, ystävänpäiväkrääsään, tindermätsiin tai pikapanoon ja sitten heti perään ihmetellä, kun mikään ei tunnu tai resonoi? Ei tälläkään kertaa. Onko rakkaus siis jollain tapaa rikki, kuten Ismo Alanko laulaa. Samalla muistelen välittäjäaineitamme - endorfiinia, dopamiinia, oksitosiinia, serotoniinia... Elintärkeitä meille. Liitän nämä em. kaikki tavalla tai toisella rakkauteen. Mitä niille kuuluu? Ainakin serotoniinia tarjotaan purkista nykyisin liian monille suomalaisille.

Ihmisen keho on kuin taikina. Samalla tapaa kuin hyvä leipä syntyy, pehmittyvät myös tarpeeksi vaivaamalla lihasjumimme ja sydänsurumme. Aidon empatian ja hellyyden osoittaminen on tahtomista ja konkreettista toimintaa. Liikettä, sanoittamista ja energian käyttöä. On tehtävä aloite, joka sisältää aina uskallusta ja ripauksen rohkeutta. Se voi olla kädennosto, askel toista kohti, sylin avaaminen, silittäminen, päänkääntö hymyn kera ja lämmin katse, pieni lempeä päännyökkäys… Ja toisaalta - on myös pysähdyttävä vastaanottamaan eikä katsoa ohi.

Rakkaus on siis vaivannäköä. Mutta juuri vaivannäkö, onko se globaalilla tasolla kuihtuva, kuoleva ja katoava sana? Mitä muuta vaikkapa lapsen, kasvin, lemmikin kasvatus on kuin vaivannäköä ja kohtaamista? Mieli ry:n sometilillä tänään nuori nainen pyytää: " Sano jos välität. Sano se ääneen". Kun katson viestiä, tulkitsen myös puolen minuutin videosta: jos välität, tarkoita mitä sanot, älä valehtele. Yksinkertaista. Ja melko vaivatonta vaivannäköä.

Parisenkymmentä vuotta sitten, eli 2000-luvun alussa, neuvolantäti huokaili minulle, tuoreelle äidille, että vauvojen ikäkausikohtaisten ohjevihkosten sisältöä ja tekstimäärää tulisi lyhentää A4 kokoon. Hän kertoi, että valtakunnallinen neuvolatoiminta oli saanut kipakkaa palautetta suoraan asiakkailtaan: Vanhemmat eivät jaksa lukea pikku kirjasista ammattilaisten vinkkejä vauvaiän hoivaan, kehitykseen, ruokavalioneuvontaan (kiinteän ruuan aloittamiseen vaikkapa) tai huoltajuuteen liittyviin kysymyksiin. Piti saada tieto nopeammin, suorittaakseen vanhemmuutta nopeammin ja rakastaakseen lapsensa nopeammin aikuiseksi. Tänään, kun omat vauvani ovat parikymppisiä, tuo kirjanen lienee ajan saatossa muovautunut flaijeriksi tai jääkaappimagneetiksi?

Kun luen teille ääneen tätä tekstiä, joku teistä miettinee, kuinka pitkään tämä vielä kestää. Se on inhimillistä. Yksi vaihtaa jalkaa ja toinen tuntee taskussaan tai käsilaukussaan tekstiviestin vaativan sarjatärinän, johon pitäisi vastata, mielellään heti. Vaatiiko nopea aikamme jatkuvaa hereillä oloa? Vaaniiko viheläinen fomo (fear of missing out) meitä jokaista? Ja samaan hengenvetoon mietin näyttelijänä: onko meistä (ja siis minustakin) hyvää vauhtia tulossa tunnelukkoisia suorittajia, joilla ei ole aikaa tai tilaa emootioihin? Eli tarkoittaako tämä (lievästi sanottuna) dystooppinen sketaario, että taidettakaan ei kohta enää tarvita? Taidetta tai tiedettä ei tarvita, koska luovuuteen ja tutkimukseen tarvittavaa hitautta ja väljää aikaa ei enää ole olemassa.

Rakkaus paljastaa kasvonsa hämmentävällä ja puhtaimmalla tavalla, kun tärkeä ihminen tekee kuolemaa liian aikaisin. Silloin kaikki muu kuin rakkaus on turhaa ja vain välittäminen ja sen sanoittaminen merkitsee. Saattohoito-osaston edessä saatu parkkisakko on pikkujuttu. Naamakirja, insta ja linkkari jäävät hopealle. Kivi omassa kengässä tuntuu pieneltä, kun kuolevan olo ja hauraan ihmisen asioiden hoito menee edelle. Kunhan vain voisi olla mahdollisimman paljon hänen kanssaan, ehtisi sanoa ja tehdä kaiken sen, mitä pian täältä lähtevä toivoo. Kohta häntä ei ole. Syntymä ja kuolema puhdistavat krääsästä ja kuonasta ja nostavat rakkauden pintaan.

Eli pitääkö siis rakastaa nopeammin, pikana? Lapsiamme, läheisiämme, vieraita, tuttuja, maailmaa. Me teemme sitä jo. Suostumme tekemään kaiken asap: ahmimme, ryntäämme, temutamme, suoritamme, klikkaamme, tartutamme toisiimme ähkyrullan. Ja koko maapallo näyttää pahoinvointinsa. Suostumme tähän. Suostumme yhteiseen ähkyrullaan. Ja helpotuksen huokaus pääsee, kun yksitellen ymmärrämme, ettei sellainen suostumus ole lainkaan välttämätöntä.

Me teemme valinnan. Me vaikutamme. Yhdessä.

Me voimme muuttaa maailmaa takaisin hitaampaan ja primitiivisempään suuntaan ja antaa aisteille, aistikkuudelle ja estetiikalle enemmän hidasta valtaa. Me voimme sanoa ei, ja me voimme sanoa kyllä. 

Niin. Minä uskon ME- sanaan.

Minna Canth osasi kirjoittaa teatteriksi epäkohtia, jotka piti saada esiin ja korjatuksi. Hän siirsi näyttelijöille repliikkejä suoraan sorrettujen ihmisten suusta ja sai yleisön reagoimaan. Rivien väleistä tihkuva ajankuvaus oli kuin peili. Osaa teoksista pidettiin suurena liioitteluna, niitä parjattiin, torjuttiin ja kiellettiin, sillä totuuden katsominen osui ja sattui. Taiteen tehtävä on juuri tämä. Peili. Siksi sillä on juuri nyt vaikeaa. Liian harva haluaa katsoa peiliin ja vieläpä maksaa siitä. Minna Canth oli minulle yksi syy muuttaa Kuopioon. Hän on mielestäni edelleen suurimpia vaikuttajia ja realistisen kirjallisuuden merkkihenkilöitä maassamme, ellei suurin.

Hyvät kuulijat, kiitän Minna Canth Kuopio ry:n puolesta yhteistyöstä, on ilo ja kunnia osallistua Kirjakanttiin - näihin avajaisiin ja myös lauantain päätapahtuman keskusteluun teemalla Rakkauden ulottuvuuksista, joka alkaa puolilta päivin. Olen iloinen päästessäni itseäni viisaampaan seuraan, keskustelemaan Elisa Aaltolan, Tiina Raevaaran ja Kirsi Liimataisen kanssa.

Järjestöjen välinen yhteistyö on ajassamme tärkeää. Myymme täällä kortteja ja kartutamme samalla varainhankintaamme, käykää tutustumassa ja ostakaa, jos siltä tuntuu. Kiitos Paladin väelle, että saimme tulla.

Aivan lopuksi

Kautta historian, totuus ja rakkaus ovat aina voittaneet, sanoi Minna Canth. Totuutta ja rakkautta me maailmaamme juuri nyt eniten tarvitsemme. Varsin useiden valtioiden päämiehiä seuratessa juuri inhimillisellä totuudella on melkoisen kiire. Toivon kiireetöntä rakkautta joka kolkkaan.

Kautta historian, totuus ja rakkaus ovat aina voittaneet. Kiitos ajastasi, että kuuntelit loppuun asti.

Virpi Rautsiala, puheenjohtaja, Minna Canth Kuopio ry.

Nallen metsäseikkailu -musiikkisatu 8.-9.10.2021

https://www.kuopio.fi/-/nalle-seikkailee-metsassa-8-ja-9-10-

Nallen metsäseikkailu -musiikkisadun esitykset:
pe 8.10. klo 18 Kuopion Musiikkikeskus, Konserttilämpiö
la 9.10. klo 10 Kuopion kaupunginteatteri, ylälämpiö
la 9.10. klo 14 Kuopion pääkirjasto, 1. krs

Virpi Rautsiala, kertoja
Kuopion kaupunginorkesterin jousikvartetti:
Soila Häkkinen, viulu
Sanna Haverinen, viulu
Oili Tuhkanen, alttoviulu
Peter Gospodinov, sello

Maksuttomat Who Cares -webinaarit olivat suosittuja. Keväällä 2021 järjestettiin neljä webinaaria ajankohtaisten teemojen ympärille.